Oon käynyt muutaman kerran katselemassa sormuksia, kaksi vahvinta ja aivan ihanaa, mutta myös erilaista vaihtoehtoa löytyi timanttisilta. Ensin törmäsin Lahden timanttisilla Romanssi sarjan ihanaan kolme kiviseen sormukseen. En kuitenkaan vielä tilannut sormusta sillä asialla ei ollut mikään kiire. Noin viikon päästä menin sitten Keravan Timanttisille katsomaan löytyykö sieltä tuo ihana sormus ja löytyihän se. Harmikseni sovituskappale oli minulelle aivan liian iso, eikä se sitten tietenkään yhtäkivalta näyttänyt, kuin ensimmäisellä kerralla siinä miettiessäni myyjä ehdotti minulle toista sormusta. Tämä toinen oli Ihana, mutta niin erilainen kuin ensimmäinen. Haastajasormuksen sovituskappale oli paremman kokeinen ja näytti kihlan kanssa törkeen hyvältä, mietityttämään jäi käytettävyys arkena.
Nyt en sitten osaa päättää! Mieheni mielestä haastaja sormus olisi parempi, mutta tykkäsi myös ensimmäisestä. Äitini ja siskoni tykkäsi enemmän ensimmäisesti Romanssin kolmekivisestä sormuksesta. Itse olen kallistumassa käytettävyys syistä ensimmäiseen.
Ja vielä tuosta haastaja sormuksesta semmoinen tieto, että pyöreän istutuksen alle on tehty semmoinen syvennys/muotoilu, että sormus istuu täydellisesti kihlan kanssa, eikä sormus pääse hankaamaan kihlaa..
Mitä mieltä te lukijat olette kumpi sormuksista on parempi?
Onneksi ongelmani on ovat näin pieniä ja positiivisia :D
Ps. tänään alkoi uuden asunnon keittön purku.. jiihaa!
Alempi on omasta mielestäni kauniimpi ja sopii ihanasti kihlan kanssa. :) Mutta käytännöllisyys on kyllä sitten asia erikseen. :D
VastaaPoistaKiitos mielipiteestäsi :) itsekin mietin juuri sopiiko alempi hyvin arkikäyttöön.. Hankalasti mielipiteet sormuksista jakautuvat aika tasan. Pitää vielä mennä soivittelemaan ja valita niinkuin sydän sanoo. ☺
PoistaKauniita ja tyylikkäitä molemmat. Minuun kolahti enemmän kuitenkin alempi, on sopivan näyttävä. :)
VastaaPoistaKiitos mielipiteestä. :) Ajattelin tänään vielä mennä kokeilemaan ja ihastelemaan näitä. Jospa se päätöskin sitten syntyisi. :)
Poista